Oikea uussuomalainen, Oikea kaupunki, Oikea aika
Godwin Ikegwuonu, Tekniikan Tohtori

Olen asunut Suomessa yli 35 vuotta. Olen alunperin kotoisin Nigeriasta.

Opiskelin TKK:lla, jossa suoritin seuraavat tutkinnot: Diplomi-insinööri, tekniikan lisensiaatti, tekniikan tohtori. Toimin projektipäällikkönä sähkötekniikan alalla. Olen ollut Suomen kansalainen yli 10 vuotta. Minut on myös palkittu Suomen Leijonan ansiomerkillä vuonna 2006.

Kaupungin tulee tarjota lisää leikkipaikkoja lapsille. Leikkipuistojen rakentaminen ei ole kaupungille kallista ja siitä on suunnattomasti iloa lapsille ja heidän perheelleen. Tärkeitä ovat myös nuorisotilat, joissa nuorilla on mahdollisuus virikkeelliseen toimintaan. Tämä pitää nuoret pois kaduilta päihteiden parista.

Haluan tukea nuorten liikunta- ja harrastusmahdollisuuksia. Hyvät ja tasavertaiset harrastusmahdollisuudet ovat tärkeitä erityisesti lapsille ja nuorille. Liikunnanharrastusta olisi tuettava erityisen rahaston avulla, jotta kaikilla olisi tasapuolinen mahdollisuus harrastaa.

Otaniemi on maan johtavin tekniikan osaamiskeskus, jossa toimii monia merkittäviä organisaatioita kuten TKK ja VTT, sekä toimitilakeskittymä INNOPOLI. Tulen tukemaan lisärahoitusta ja maan lisäkaavoittamista TKY:lle opiskelija-asuntojen rakentami- seen sekä TKK:lle kampusalueen laajentamista varten.

Leppävaaran alueelle voidaan vielä rakentaa lisää asuntoja sekä liiketiloja, mutta on samalla varmistettava, että ympäristö ja luonto säilyvät rikkaina. Ympäristöasiat on otettava riittävästi huomioon kaikessa kaavoituksessa.

Espoossa asuville maahanmuuttajille tulee ensinnäkin järjestää intensiivistä suomen kielen koulutusta. Toiseksi, on ryhdyttävä tehokkaampiin toimiin ulkomaalaisten työllistämiseksi. Sitä varten on järjestettävä harjoittelupaikkoja yhteistyössä paikallisten yritysten kanssa. Maahanmuuttajille on lisäksi järjestettävä tietokeskus, jossa heille kerrotaan työllistymisen mahdollisuuksista Suomessa ja heidän mahdollisuuksistaan menestyä työtä tekemällä.

Naimisissa, neljä lasta.

Luottamustehtävät:
Espoon monikulttuuriasiain neuvottelukunnan jäsen
Klubimestari, Lions Club, Espoo/Leppävaara 2007/2008

Jäsenyydet:
EUR ING (European Engineer) jäsen
IEEE (Institute of Electrical and Electronic Engineers) jäsen
TEK (Tekniikan Akateemisten Liito) jäsen

Ansio: Suomen Leijonan Ansioristi

Harrastukset: Pöytätennis, Lukeminen

Provided by